Kuka Elina? Mitä mitä mitä... Materiaalit Tule mukaan! Kalenterissa
 






Eurovaaliehdokas Elina Moision Lakeus-kiertue

(Tiedote 5.5.2004)

Vihreän Liiton eurovaaliehdokas Elina Moisio käy kotipaikkakunnallaan sekä Seinäjoella ja Lapualla tapaamassa ihmisiä ja jakamassa materiaalia tulevana viikonloppuna.

Elina Moisio on lähtöisin Alajärveltä, Järviseudulta ja asuu nyt Helsingissä. Hän valmistuu kesäkuussa valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan kansantaloustiede.

Moision motto vaaleissa on: ”Äijät vaahtoavat saavutetuista eduista. Kuka kertoisi niille, että maailma on muuttunut”. Moision mielestä yhteiskunnan rakenteet ovat jääneet aikaan, jolloin työsuhteet olivat pysyviä ja elämän valinnat yksinkertaisia.

Euroopan parlamentissa Moisio haluaa vaikuttaa eurooppalaisen koulutusjärjestelmän muotoutumiseen siten, että koulutusjärjestelmä pystyisi tarjoamaan joustavia valinnan mahdollisuuksia yksilöille. Työelämässä liikkuvuuden esteitä olisi Moision mielestä purettava entisestään. ”Siinä missä EU on jo ihmisoikeuksien ja demokratian globaali puolestapuhuja, se voi olla sitä myös työolojen kohdalla koko maailmassa.” , toteaa Moisio.

28-vuotias Elina on elämänsä aikana ehtinyt perehtyä niin koulutus-, työmarkkina-, kuin aluepolitiikkaankin. Koko Suomen ja erityisesti Etelä- Pohjanmaan hyvinvointi on näissäkin eurovaaleissa ehdokkaalle tärkeää.

Ehdokas Moisio on tavattavissa seuraavasti:

Pe 7.5. Alajärvellä: Maxin kauppakeskus klo 15-16.30 ja Alajärven keskustassa klo 16.30- 20.

La 8.5. Seinäjoella EPS-torilla klo 10-12 ja Prismassa klo 13-15.

La 8.5. Lapualla ABC- huoltoasemalla klo 16-17.30.

Lisätietoja:
Elina Moisio
Elina.Moisio@elinamoisio.net
045 633 5245
www.elinamoisio.net


Hei tutustu myös näihin!
Kalenterissa tänään >>
Tule mukaan Elinan kampanjaan >>
Ajankohtaiset keskustelut >>
Kysy Elinalta - Elina vastaa >>

Etusivulle | Yhteystiedot | Kerro | på Svenska | in English